Mitä ovat chakrat?

Chakrat eli kehon energiakeskukset.

Chakrat eli kehon energiakeskukset, tehtävät, vaikutukset

Kiitos, kun tulit tälle sivulle, jonne olen kerännyt eri lähteistä informaatiota, mitä ovat chakrat, niiden toiminta, vaikutukset ja ennen kaikkea miten voit tasapainoittaa, hoitaa ja huomioida omien chakrojesi tilaa. Chakrojen toiminta on mukaansa tempaavaa ja herättää itsetutkiskelusi pintaa syvemmältä. Mukavia lukuhetkiä ♡

12 chakraa kuvataan viidennen ulottuvuuden chakroiksi ja 7 chakraa kuuluvat kolmanteen ulottuvuuteen. Tämän vuoksi eri chakramateriaalien värit voivat hieman poiketa toisistaan. Kolmannessa ulottuvuudessa chakrojen värit ovat erilaiset ja kun kehitämme itseämme ja alamme työskentelemään korkeampien energioiden parissa, chakramme säteilevät viidennen ulottuvuuden korkeavärähteisempiä värejä. Tällä sivustolla kuvaan 7 chakran toimintaa eri lähteiden kautta.

Itämaiset uskonnot opettavat, että ihmiskeho sisältää 7 energiakeskusta. Kukin näistä energiakeskuksista sisältää yleismaailmallisen henkisen opetuksen, joka ihmisen on opittava, jotta voisi kehittyä ylemmälle tietoisuuden asteelle. Chakrat asettuvat pystysuoraan riviin selkärangan alapäästä päälaelle kuin vihjaten, että me nousemme asteittain kohti jumalaa oppimalla voittamaan fyysisen maailman viettelevän vetovoiman. Kussakin vaiheessa ihminen alkaa ymmärtämään paremmin omaa voimaansa ja henkistä voimaa, sillä kukin chakra edustaa henkistä opetusta tai haastetta, joita kaikki ihmiset kohtaavat. Kun ihminen oppii chakran opetuksen, hän saa voimaa ja itsetuntemusta, jotka siirtyvät hänen henkeensä ja siirtävät eteenpäin polulla kohti henkistä tietoisuutta.

Chakroista neljä alimpaa huolehtivat ihmisen fyysisestä energiasta ja perustarpeista (eloonjääminen, lepo, ravinto, lisääntyminen). Ensimmäinen chakra: opetukset, jotka liittyvät materiaaliseen maailmaan. Toinen chakra: opetukset jotka liittyvät, seksuaalisuuteen, työhön ja fyysiseen haluun. Kolmas chakra: opetukset, jotka liittyvät egoon, persoonallisuuteen ja itseluottamukseen. Neljäs chakra: opetukset, jotka liittyvät rakkauteen, anteeksiantoon ja myötätuntoon.

Kolme ylintä ovat enemmän henkisiin arvoihin liittyvää chakraa. Viides chakra: opetukset, jotka liittyvät tahtoon ja itseilmaisuun. Kuudes chakra: opetukset, jotka liittyvät mieleen, intuitioon, ymmärrykseen ja viisauteen. Seitsemäs chakra: opetukset jotka liittyvät henkisyyteen.

Vanhan chakraopin mukaan elämme 7 vuoden jaksoissa, jolloin jokaiselle vuodelle on lahjana oma eri chakroihin liittyvä syventävä oppiläksy. Ihminen on täällä oppimassa ja oppiläksyjä riittää jokaiselle vuodelle – tehden näin elämästä elämisen arvoista.

LÄHTEET:
Chakra käsikirja, Shalila Sharamon, Bodo J. Baginski
Hengen anatomia, Caroline Myss
Mia Jokiniva, Terve.fi

1. Juurichakra (Mulahadhara)

Vuodet: 1-7
Väri: punainen
Sijainti: peräaukon ja sukupuolielimien välissä, yhteydessä häntäluuhun
Kivet: agaatti, verikivi, verijaspis, granaatti, punainen koralli, rubiini
Tuoksu: seetripuu, neilikka
Enkelit: Gabriel ja Hope

Juurichakra yhdistää meidät fyysiseen maailmaan. Se ohjaa kosmista energiaa ruumiillis-maalliselle tasolle samanaikaisesti kun maan energia virtaa tämän chakran kautta hienoaineiseen energiajärjestelmäämme. Tällöin saamme yhteyden “Äiti maan” henkeen: koemme sen alkuvoiman, rakkauden ja kärsivällisyyden. Juurichakran avulla stressi-kiire, tunteet purkautuvat pois kehoistamme eli maadoittuvat.

Juurichakraan on jaoteltu kuuluvaksi myös maan elementti, ja sen väriksi on valittu energian ja aktiivisuuden väri, punainen -planeettamme ytimen väri. Maapallo antaa meille maallisen kiinteyden ja jalkojemme alle lujan maan, jolle voimme rakentaa elämämme. Samanaikaisesti se huolehtii siitä, että saamme tarpeellisista energiaa hedelmälliseen toimintaan. Lisäksi maapallo antaa meille kestävyyttä ja voimia ponnistella eteenpäin.
Juurichakraan kuuluvat elämän peruspilarit, perhe, koti, terveys, ravinto ja turvallisuuden tunne. Chakra muodostaa elintärkeän perustan ja vitaalisen voimalähteen korkeammille chakroille.

Harmoninen toiminta

Jos juurichakrasi on avoin ja toimii harmonisesti, koet syvän, henkilökohtaisen yhteyden maahan ja sen luontokappaleisiin. Tunnet raikkaan elinvoiman sekä oman itsesi ja elämän todellisen olemassaolon: tunnet tyytyväisyyden, tasapainoisuuden ja sisäisen lujuuden. Luja perusluottamus ohjaa elämääsi. Avaudut luottavaisena elämälle tällä planeetalla ja otat kiitollisena vastaan kaiken, mitä se sinulle tarjoaa. Sinun on helppo ottaa ja antaa samassa suhteessa. Tunnet olevasi turvassa etkä takerru ulkoisiin asioihin, kuten rahaan ja ulkonäköön tai muihin ihmisiin. Terveen ensimmäisen chakran tunnistaa läpi päivän jatkuvasta tasaisesta energiatasosta, jossa eivät vuorottele väsymys, kiukku ja yliaktiivisuus.

Vajaatoiminta

Juurichakran ollessa osin tai kokonaan tukkeutunut on ruumiinrakenteesi hyvin heikko, ja sinulla on vain vähän ruumiillista ja sielullista vastustuskykyä. Monet asiat elämässä tekevät sinut surulliseksi, ja epävarmuuden tunne on sinulle erittäin tuttu. Sinusta saattaa myös tuntua, ettei sinulla ole tukevaa maata jalkojesi alla. Tuntuu kuin “roikkuisit ilmassa” tai “et olisi olemassa”. Sinun on vaikea selviytyä elämän vaatimuksista, ja sinulta puuttuu yleensä lujuutta ja voimaa saada jotakin aikaiseksi. Siksi elämä maan päällä tuntuu sinusta useimmiten vain taakalta eikä niinkään onnelta.

Ylitoiminta

Juurichakran ylitoiminta aiheuttaa liiallista keskittymistä omaan itseen. Ihminen treenaa ylenmääräisesti tai omistautuu muuten ulkonäölleen. Hallitsematon aggressiivisuus, materialismi, kärsimättömyys ja liiallinen kontrollin tarve ovat merkkejä siitä, että chakra toimii ylikierroksista. Syömishäiriöt liittyvät usein juurichakran epätasapainoon. Jos yhteys juurichakraan on kadoksissa, myös muiden chakrojen toiminta vaikeutuu. Silloin on vaikeaa säilyttää yhteys herkkään, henkiseen puoleensa

Puhdistamis- ja aktivointitapoja

Verenpunaisen ja nousevan ja laskevan auringon sekä loistavan aamu- tai iltaruskon tarkasteleminen elävöittää ja harmonisoi juurichakraa ja avaa sen vaikutusalueella olevia tiukkoja rakenteita. Mene luontoon ja tietoisesti tarkastele ympäristöäsi sekä hengitä luonnon raikasta ilmaa.

VAJAATOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Punaisen värin ajattelu, punaiset ruoat ja kaikki juurekset, inkivääritee, salvia, santelipuuöljytipat pesuvedessä, granaattikivi.

YLITOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Liikunta, jossa jalat koskevat maahan, puutarhatyöt, kalliolla ja maassa makaaminen, puiden halailu, meditointi, luomuruoka ja musta turmaliinikivi.

CHAKRAA VAHVISTAVA MUDRA ELI SORMIASENTO: 
Liitä molempien käsien peukalo ja nimetön yhteen maan mudraan. Hengitä asennossa syvään kaksi minuuttia.

2. Napachakra/Sakraalichakra (Svadhisthana)

Vuodet: 8 -14
Väri: oranssi
Sijainti: 10 cm navan alapuolella
Kivet: karneoli, kuukivi
Tuoksu: ylang- ylang, santelipuu
Enkelit: Gabriel ja Hope

Toinen chakra on alkuperäisten, suodattamattomien tunteiden, seksuaalisen energian ja hedelmällisten voimien keskus. Sen elementti on vesi, jossa kaikki biologinen elämä on saanut alkunsa, ja joka astrologiassa vastaa tunteiden aluetta. Vesi hedelmöittää ja auttaa lakkaamatta muodostamaan uutta elämää luomakuntaan. Toinen chakra huolehtii kehon nestekierrosta, kuten kyynelistä. Sakraalichakran kautta saamme osamme siitä hedelmöittävästä ja vastaanottavaisesta energiasta, jota on kaikkialla luonnossa. Koemme olevamme osa ikuista luomistapahtumaa, joka esiintyy meissä ja purkautuu meidän kauttamme tunteina ja luovana toimintana. Toisen chakran toiminta vaikuttaa ratkaisevasti ihmissuhteisiimme, erityisesti eri sukupuolten välisiin suhteisiin. Erotiikan monivivahteisuus kuuluu niin ikään sen vaikutuspiiriin, kuten myös rajoittuneesta “minästä” luopuminen ja suuren ykseyden kokeminen seksuaalisessa yhtymisessä. Chakra auttaa työstämään pelon ja häpeän tunteita ja avautumaan nautinnolle. Se rohkaisee heittäytymään flow’n vietäväksi liian järkeilyn sijaan. Tasapainoinen sakraalichakra pitää tunnekehon ja fyysisen kehon puhtaana tukoksista.

Harmoninen toiminta

Elämän ja tunteiden luonnollinen kulku on osoitus avoimen sakraalichakran harmonisesta toiminnasta. Olet avoin ja luonnollinen muita ihmisiä ja erityisesti vastakkaisen sukupuolen edustajia kohtaan. Seksuaalinen yhtyminen rakastamaasi ihmiseen merkitsee sinulle mahdollisuutta liidellä miehen ja naisen luomisenergioiden tanssiin. Siten voit kokea ylevän ykseyden koko luonnon kanssa ja kasvaa sisäiseen eheyteen. Tunne luomakunnan elämän virran soljuvan kehosi, sielusi ja henkesi läpi. Pääset osalliseksi luomisen syvästä ilosta, ja elämä täyttää sinut yhä uudelleen ihmetyksellä ja ihastuksella. Tunteesi ovat alkuperäisiä ja toimintasi on luovaa, mikä hedelmöittää niin omaa elämääsi kuin muidenkin elämää.

Vajaatoiminta

Sakraalichakran puutteellinen toiminta saa yleensä alkunsa jo lapsuudessa. Jo vanhempiesi aistillisuus ja seksuaalisuus oli todennäköisesti tukahdutettu, ja sen vuoksi sinäkin jäit ilman aistillisia ärsykkeitä, kosketuksia, hyväilyjä ja hellyyttä. Seurauksena oli, että seksuaalisuuden suhteen vedit antennisi täysin piiloon. Murrosiässä tukahdutut seksuaaliset energiat aiheuttavat puuttuvan omanarvon tunteen, tunteet ovat jähmeitä, ja olet jopa seksuaalisesti kylmä. Elämä tuntuu sinusta ikävältä ja eikä oikein ole elämisen arvoinen.
Vajaasti toimiva chakra aiheuttaa tunteiden liiallista kontrollointia ja vaikeuttaa seksuaalisuudesta nauttimista. Anemia, verisuonien kalkkeutuminen sekä munuais- ja virtsatievaivat ovat chakran vajaatoiminnan fyysisiä seurauksia. Jos chakra käy ylikierroksilla, ihminen haluaa kontrolloida muita ja ympäristöään. Hän käyttäytyy teatraalisesti ja ylitunteellisesti. Kun impulssien hallinta katoaa, tunne-elämään kuluu suhteettoman paljon energiaa.

Puhdistamis- ja aktivointitapoja

Luonnon aistiminen, kuun valo ja kirkkaan luonnonveden katseleminen tai koskettaminen elävöittävät toista chakraa. Kuu, erityisesti täysikuu, stimuloi tunteitasi ja saa sinut herkästi vastaanottamaan sielusi viestejä, jotka pyrkivät tulemaan esiin mielikuvituksessasi ja unissasi. Kirkkaan luonnon veden rauhallinen tarkastelu, siinä kylpeminen tai muutama siemaus raikasta lähdevettä auttavat sieluasi puhdistumaan ja vapautumaan tunnetukkeumista ja -patoutumista, jolloin elämä voi jälleen virrata sinussa vapaasti.

VAJAATOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Oranssin värin ajattelu, tulen katseleminen, uiminen, aromaterapeuttiset öljyt sypressistä ja jasmiinista, koralli ja sitriinikivi. Ruoka-aineista meirami, vesimeloni ja mango.

YLITOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Kylpeminen, salvian tuoksu, helmikorujen pitäminen, liljan kukat tuoksuna, öljyinä ja katseltuina, pinaatti ja viikunat.

CHAKRAA VAHVISTAVA MUDRA ELI SORMIASENTO: 
Veden mudra -liikkeen voi tehdä vaikka bussissa istuessa, kävellessä tai saunassa maaten. Liitä molempien käsien pikkusormi ja peukalo yhteen. Hengitä syvään 2 minuuttia. Vahvimmin chakra aktivoituu, jos teet harjoituksen veden äärellä tai jos taustalla soi musiikkia, jossa kuuluu veden ääniä.

3. Aurinkokeskus/Solarplexus (Manipura)

Vuodet: 15 – 21
Väri: keltainen
Sijainti: juuri kylkiluiden alapuolella
Kivet: tiikerinsilmä, meripihka, jalotopaasi, sitriini
Tuoksu: laventeli, rosmariini, bergamotti
Enkelit: Uriel ja Aurora

Solar plexus -chakra kuvaa aurinkoamme, voimakeskustamme. Sen elementti on tuli, joka merkitsee valoa, lämpöä, energiaa ja aktiivisuutta, sekä henkisellä tasolla myös valaistumista. Solar plexus -chakran avulla otamme energiaa auringosta, joka ravitsee mm. eteeristä kehoamme ja siten ylläpitää myös fyysistä kehoamme ja antaa sille vitaalisuutta. Pääsemme aktiiviseen suhteeseen luontokappaleiden ja muiden ihmisten kanssa. Tämän chakran alueelta emotionaalinen energiamme virtaa meistä ulos. Ihmissuhteitamme, sympatioitamme ja antipatioitamme kuten myös kykyämme solmia pitkäaikaisia tunnesiteitä ohjataan niin ikään tästä keskuksesta käsin. Chakra tekee oman itsen rajoista vahvat, mutta joustavat. Koska Solar plexus lujittaa henkilökohtaista voimaa, se on myös muutoksen ja eteenpäin pääsemisen moottori. Se näyttää ilon ja tyytyväisyyden aiheet keskellä arkea ja suruakin. Vahvan solar plexuksen omistaja loistaa aurinkona itselleen ja muille. Sen elementti on tuli.

Yksi kolmannen chakran tärkeä tehtävä on kirkastaa alempien chakrojen viettejä ja toiveita, tietoisesti ohjata ja käyttää niiden luovaa energiaa, sekä ilmentää korkeimpien chakrojen henkistä täyttymystä aineellisessa maailmassa. Näin hän voi saavuttaa kaikilla elämän tasoilla mahdollisimman suuren täyttymyksen.

Harmoninen toiminta

Jos kolmas chakrasi on avoin ja toimii harmonisesti, koet rauhallisuuden tunteen, ja sisäinen elämäsi on harmonista. Voit hyväksyä itsesi kokonaisuudessaan, ja pystyt myös kunnioittamaan muiden ihmisten tunteita ja erikoisia luonteenpiirteitä. Sinulla on luontainen kyky hyväksyä kaikki tunteet, toiveet ja elämänkokemukset ja ymmärtää niiden merkitys henkilökohtaisella kehitykselläsi. Näet ne “oikeassa valossa” ja osaat yhdistää persoonallisuuteesi siten, että ne johdattavat sinut eheyteen. Koska toimintasi on kehitystä edistävää; auttaa se niin sinua kuin läheisiäkin löytämään sisäisen ja ulkoisen rikkauden ja täyttymyksen. Olet täynnä valoa ja voimaa. Sinussa oleva kirkkaus ympäröi myös kehoasi, se suojelee sinua negatiivisilta värähtelyiltä ja säteilee ympäristöösi. Kolmas chakra on yhteydessä ihoon ja suolistoon. Kun energia virtaa puhtaasti solar plexuksessa, iho hehkuu ja ihmisen olemus on aurinkoinen. Hänen on helppo luottaa muihin ja elää pelottomasti. Tasapainoinen solar plexus opettaa kunnioittamaan omia rajoja ja sanomaan ei, kun tarve vaatii.

Vajaatoiminta

Kolmannen chakran toimiessa puutteellisesti tunnet itsesi usein masentuneeksi ja alakuloiseksi. Näet kaikkialla toiveittesi toteutumisen tiellä olevia esteitä. Persoonallisuutesi vapaata kehittymistä rajoitettiin voimakkaasti todennäköisesti jo lapsuudessasi. Koska pelkäsit menettäväsi vanhempiesi tai kasvattajiesi hyväksynnän, tukahdutit lähes kokonaan tunteidesi ilmaisun, ja pidit sisälläsi paljon sellaista, mitä et voinut ymmärtää. Sen seurauksena syntyi emotionaalista kuonaa. Vielä nykyäänkin yrität saavuttaa tunnustusta sopeutumalla, mikä johtaa elintärkeiden toiveiden ja tunteiden torjumiseen ja puutteelliseen eheytymiseen. Kun solar plexus toimii heikosti, ihminen ei tiedä, mitä tahtoo ja tarvitsee. Ilo on kadoksissa elämästä. Epätasapaino ajaa käyttäytymään toisten mielipiteiden ja toiveiden mukaisesti. Chakran vajaatoiminta altistaa marttyyrimaisuudelle. Ihminen saattaa vaatia itseltään kohtuuttoman paljon, kun omat rajat unohtuvat. Itsekkyys viestii ylikierroksilla käyvästä chakrasta. Kun omia toimintamalleja yritetään pakottaa muillekin, on käskyjen noudattaminen ja kohteliaisuus vaikeaa.

Puhdistamis- ja aktivointitapoja

Auringon kultainen valo vastaa solar plexus -chakran valoa, lämpöä ja voimaa. Kun avaat itsesi tietoisesti sen vaikutuksille, heräävät nuo ominaisuudet sinussa.

VAJAATOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Keltaiset lakanat sängyssä, niittyleinikki- tai voikukkakedolla kävely, keltaiset kukat maljakossa ja aromaterapeuttinen katajaöljy. Mausteista fenkoli ja mustapippuri. Kivistä meripihka ja keltainen sitriini. Ruoka-aineista mysli ja pastat.

YLITOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Kamomillatee, kivistä sinisafiiri, aromaterapeuttisista öljyistä piparminttu. Ruoka-aineista auringonkukan ja aniksen siemenet.

CHAKRAA VAHVISTAVA MUDRA ELI SORMIASENTO: 
Istu selkä suorana seinää tai tuolin selkänojaa vasten. Laske kädet polville. Koukista sormet nyrkkiin, mutta nosta peukalot pystyyn. Hengitä syviä hengityksiä ja pysy asennossa noin 10 minuuttia. Takkatulen ja kynttilöiden polttaminen meditaation aikana vahvistaa mudrien vaikutusta.

4. Sydänchakra (Anahata)

Vuodet: 22 – 28
Väri: vihreä, vaaleanpunainen
Sijainti: sydämen korkeudella, keskellä rintaa
Rauhaset: kateenkorva
Kivet: ruusukvartsi, turmaliini, kunziitti, smaragdi, jade
Tuoksu: ruusuöljy
Enkelit: Samuel ja Charity

Sydänchakra muodosta chakrajärjestelmän keskuksen. Siinä yhdistyvät kolme alinta fyysis-emotionaalista keskusta ja kolme ylintä hengellis-spirituaalista keskusta. Sydänchakran tehtävä on yhdistää rakkauden avulla. Puhtaana ja täysin avoimena sydänchakra on vilpittömän, ehdottoman rakkauden keskus. Sellainen rakkaus on olemassa vain omasta tahdostaan, eikä sitä voi omistaa tai menettää. Sydänchakran ollessa yhteydessä ylempiin chakroihin muuttuu sen rakkaus bhaktiksi, jumalaiseksi rakkaudeksi, joka johtaa jumalaisen läsnäolon havaitsemiseen koko luomakunnassa ja yhteyteen maailmakaikkeuden kaiken olevaisen sisimmän ytimen, sydämen kanssa. Sydämen tie tuohon päämäärään käy rakastavan ja ymmärtäväisen itsemme hyväksymisen kautta, mikä on edellytyksenä muiden ihmisten ja elämän hyväksymiselle.

Harmoninen toiminta

Jos sydänchakrasi on täysin avoin ja toimii harmonisesti muiden chakrojesi kautta, tulee sinusta jumalaisen rakkauden kanava. Sydämesi energiat pystyvät muuttamaan maailmaasi ja yhdistämään ja parantamaan ympärilläsi olevat ihmiset sekä sovittamaan heidän riitansa. Sinusta säteilee luonnollista lämpöä, sydämellisyyttä ja riemua, joka avaa läheistesi sydämet ja herättää luottamusta ja iloa. Myötätunto ja avuliaisuus on sinulle itsestäänselvyyksiä. Keskimmäinen chakra tasapainottaa ylempien ja alempien chakrojen väliset voimat. Kun sydänchakra on tasapainossa, hyväksyy itsensä ja muut sellaisina kuin he ovat. Terve sydänchakra antaa mahdollisuuden henkiseen kasvuun, sielulliseen laajenemiseen ja kaiken lävistävään vapauteen.

Vajaatoiminta

Sydänchakra puutteellinen toiminta tekee sinut helposti haavoittuvaksi ja riippuvaiseksi muiden rakkaudesta ja kiintymyksestä. Vaikeuttaa omien tunteiden tunnistamista ja muiden tunteiden ymmärtämistä. Tämä ilmenee usein empatian puutteena, pitkävihaisuutena ja katkeruutena ihmissuhteissa. Kun chakra on yliaktiivinen, tunteet ailahtelevat. Ihminen voi olla hyvin omistushaluinen tai unohtaa pitää huolta omista rajoistaan ja uhrautua toisten hyvinvoinnin vuoksi.

Puhdistamis- ja aktivointitapoja

Jokainen rauhallinen kävelyretki koskemattomassa, vihreässä luonnossa harmonisoi sydänchakramme kautta koko olemustamme. Jokainen kukka välittää rakkauden sanomaa ja puhdasta iloa ja saa nuo ominaisuudet kukoistamaan sydämessämme. Vaalenpunaiset kukat sopivat erityisen hyvin sydänchakran energian lempeään virkistämiseen ja avaamiseen.

VAJAATOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Vihreän värin ajattelu, ruusu- ja jasmiiniaromaöljyt, myötätuntoisten ajatuksien harjoittaminen, anteeksiantaminen, jade- ja ruusukvartsikorut, mausteista korianteri, meirami ja basilika.

YLITOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
”Liika vihreä” tasapainottuu punaisella. Käytä punaisia vaatteita, syö punaista ruokaa ja meditoi alimpien chakrojen voimaa. Myös liikunta, kanelitee, laventeliöljy ja pippurien lisääminen ruokaan tasapainottavat ”ylikierroksia”.

CHAKRAA VAHVISTAVA MUDRA ELI SORMIASENTO: 
Liitä nimetön, peukalo ja pikkusormi yhteen kummassakin kädessä. Hengitä syvään 2–5 minuuttia. Chakra aktivoituu vahvimmin, jos teet harjoituksen ulkona, mieluiten pienessä tuulenvireessä.

5. Kurkkuchakra (Vishuddha)

Vuodet: 29 – 35
Väri: kirkkaan sininen
Sijainti: kaulakuopan ja kurkunpään välissä
Rauhaset: kilpirauhanen
Kivet: akvamariini, turkoosi, kalsedoni
Tuoksu: salvia, eucalyptus
Enkelit: Mikael ja Faith

Kurkkuchakra on inhimillisen ilmaisukyvyn, kommunikaation ja inspiraation keskus. Viides chakra luo tärkeän yhteyden alempien chakrojen ja pääkeskuksen välille. Se toimii siltana ajatustemme ja tunteidemme, mielijohteidemme ja reaktioidemme välillä, ja se välittää kaikkien chakrojemme sisällön ulkomaailmalle. Kurkkuchakran kehittyessä tulemme yhä tietoisimmiksi mentaalisesta kehostamme ja pystymme erottamaan sen toiminnan emotionaalisen, eteerisen ja fyysisen kehon toiminnasta. Tunteemme ja fyysiset aistimuksemme eivät enää vangitse ajatuksiamme, ja objektiivinen ymmärrys tulee mahdolliseksi. Kun chakra toimii hyvin, on ajatuksien ja tunteiden ilmaiseminen helppoa. Valitsemme sanamme viisaasti ja osaamme puolustaa itseämme tarvittaessa. Tasapainoinen kurkkuchakra tekee kantajastaan rehellisen ja helposti lähestyttävän.

Avaamme korvamme kuuntelemaan luomakunnan avoimia ja kätkettyjä ääniä. Kuulemme myös omat sisäiset äänemme, pääsemme sisällämme olevan hengen yhteyteen, ja otamme vastaan sen innoituksen. Meille kehittyy vankkumaton luottamus henkilökohtaiseen korkeampaan johdatukseen. Tulemme myös tietoisiksi elämämme todellisesta tehtävästä, omasta dharmastamme.

Vajaatoiminta

Jos kurkkuchakrasi on tukkeutunut, häiriintyy pään ja kehon välinen ymmärrys. Joko sinun on vaikea käsitellä tunteitasi, jolloin ilmaiset patoutuneita tunteitasi yleensä ajattelemattomasti, tai olet koteloitunut älyllisyytesi ja rationaalisuutesi sisälle. Vajaatoiminnasta kärsiessäsi sinun on myöskin vaikea esiintyä, ilmaista tunteitasi ja itseäsi. Olet erittäin pidättyväinen ja ujo, hiljainen ja syrjään vetäytyvä, tai puhut vain ulkoisen elämäsi merkityksettömistä asioista. Jos sinun kuitenkin pitää kertoa ajatuksistasi tai sisimmistä tunteistasi, saat helposti “palan kurkkuun”, ja äänesi kuulostaa ahdistuneelta. Tunteiden näyttäminen ja omien mielipiteiden sanominen on vaikeaa. Yliaktiivinen chakra saa ihmisen puhumaan kovaa ja liikaa. Kyky kuunnella muita katoaa. Myös juoruilu, ylensyönti ja alkoholismi voivat liittyä kurkkuchakran ongelmiin. Silloin edellä mainitut ovat ”sijaiskäyttäytymistä”, kun omia tunteita ei pystytä kommunikoimaan tasapainoisin tavoin.

Puhdistamis- ja aktivointitapoja

Luonnon aistiminen, pilvettömän taivaan läpinäkyvä sininen etsii vastakaikua kurkkuchakrastasi. Sinisen taivaan heijastukset kirkkaasta vedestä vaikuttavat myös tunteitasi laajentavasti ja vapauttavasti. Aaltojen hiljainen kohina kuljettaa kätkettyjen tunteidesi ja aistimustesi viestit tietoisuuteesi. Jos annat taivaan ja veden värähtelyenergian täysin tunkeutua itseesi, yhdistyvät henki ja tunteet toisiaan täydentäväksi voimaksi.

VAJAATOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Sinisen värin ajattelu, om-sanan toistaminen mantramaisesti, lehtikuusen tuoksu, sinikellot maljakossa, eukalyptusöljyn hengittäminen. Ruoista mustikka ja hunaja, kivistä akvamariini ja meripihka.

YLITOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Hiljaisuudessa meditoiminen ja ”puheettomien” päivien pitäminen. Leijonankitakukkaöljy, hedelmämehut ja kamomillatee. Korukivistä ametistit.

CHAKRAA VAHVISTAVA MUDRA ELI SORMIASENTO:
Liitä keskisormi ja peukalo yhteen kummassakin kädessä. Ojenna muut sormet suoriksi. Hengitä syvään 2–5 minuuttia. Chakra aktivoituu vahvimmin, jos teet harjoituksen täydessä hiljaisuudessa.

6. Kolmas Silmä (Ajna)

Vuodet: 36 – 42
Väri: Indigon sininen
Sijainti: noin 2 cm nenän juuren yläpuolella
Kivet: lapis lazuli, indigon sininen safiiri, sodaliitti
Tuoksu: minttu, jasmiini
Enkelit: Rafael ja äiti Maria

Otsachakra, jota kutsutaan myös kolmanneksi silmäksi, viisauden silmäksi tai sisäiseksi silmäksi. Kuudennen chakran kautta toteutuu olemassaolon tietoinen aistiminen. Se on korkeamman hengen, voiman, älyllisen erottelukyvyn, muistamisen kyvyn ja tahdon asuinsija. Ruumiillisella tasolla se “majoittaa” keskushermoston ylimmän komentokeskuksen.

Harmoninen toiminta

Nykyään vain muutamien ihmisten kolmas silmä on täysin auki, sillä sen avautuminen etenee aina käsikädessä tietoisuuden kehittymisen kanssa. Kuudes chakra voi kuitenkin toimia harmonisesti vielä selkeämmin kuin muut edellä mainitut chakrat, vaikka ei olisi vielä täysin kehittynyt. Se ilmenee valppaana ymmärryksenä ja henkisenä taitavuutena. Kun chakra toimii tasapainossa, näkee ihmiset ja maailman ympärillään niin, ettei halua hallita tai tuomita niitä omista lähtökohdistaan käsin. Luottamus viiden fyysisen aistin lisäksi intuitioon on vahva. Mieli on kirkas ja keskittynyt, eikä tarvetta itsensä korostamiseen ole. Yhä useammille ihmisille on alkanut kehittyä kuudennen chakran eri kykyjä, kuten jonkin tietyn olemassaolon tason selvänäkeminen ja herkkä tunteminen tai ajoittainen muiden ulottuvuuksien todellisuuden näkeminen esimerkiksi mietiskelyn tai unen aikana.

Vajaatoiminta

Epäharmonisen toiminnan yleisin aikaansaannos on “pään painottuminen”. Kuulut ihmisiin, jotka elävät lähes yksinomaan älynsä ja järkensä kautta. Se merkitsee sitä, että yrität säädellä kaikkea järjen avulla, ja vain sellaiset totuudet, joita rationaalinen ajattelusi sinulle välittää, ovat sinusta jonkin arvoisia. Jos energian kulku on kuudennessa chakrassa huomattavasti estynyt, on vain ulkoinen, näkyvä maailma mielestäsi todellisuutta. Elämääsi ohjaavat materiaaliset toiveet, ruumiilliset tarpeet ja yksipuoliset tunteet. Hylkäät henkiset totuudet, sillä ne ovat sinusta vain mielikuvitukseen perustuvaa typerää haaveilua, eikä niillä ole mitään suhdetta käytäntöön. Ajatuksesi kulkevat enimmäkseen hallitsevien yleisten mielipiteiden mukana. Jos kuudes chakra toimii vajaasti, ovat itsekuri ja sisäinen näkökyky oman elämän merkityksellisyyden suhteen heikkoja. Muisti voi tehdä tepposia. Yliaktiivinen chakra tekee intuitioon luottamisesta vaikeaa. Ohjaus erilaisiin elämäntilanteisiin tulee ”ulkopuolelta”. Ylikierroksilla käyvä chakra aiheuttaa usein älyn, rationaalisuuden ja vallankäytön korostumista käytöksessä. Pää toimii vahvasti, mutta yhteys sydämeen on tukossa. Elimellisesti päänsäryt, huimaus ja näön äkilliset muutokset liittyvät otsachakraan.

Puhdistamis- ja aktivointitapoja

Kolmas silmä stimuloituu, kun tarkastelet syvänsinistä, tähtien täplittämää yötaivasta. Tällainen luonnon aistiminen saa henkesi tuntemaan edessäsi avautuvan luomakunnan loppumattoman laajuuden ja syvyyden ja sen mittaamattoman monet ilmenemismuodot.

VAJAATOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Petuniankukat, eteeriset öljyt sitruunasta ja katajasta. Päälläseisonta ja intialainen päähieronta. Korukivistä ametisti ja tiikerinsilmä.

YLITOIMINTAA TASAPAINOTTAVAT: 
Santeli ja jalokärhö kaikissa muodoissaan, erilaiset meditaatiot, laventelisaippua- ja öljyt kylvyssä. Olibanumin pihka. Päivän vesi- tai mehupaasto. Korukivistä turkoosi: Pidä kiveä kulmakarvojen välissä nukkumaan mennessä.

CHAKRAA VAHVISTAVA HARJOITUS: 
Istu tuolilla tai risti-istunnassa lattialla selkä suorassa. Sulje silmät ja keskitä sisäinen katseesi kulmakarvojen väliin. Visioi kulmien väliin kirkas liekki, joka symbolisoi mielesi selkeyttä. Pidä ajatukset harhailematta liekissä 3–5 minuuttia. Tee lopuksi energiapuhdistus chakralle sivelemällä kulmien väliä minuutin ajan nimettömillä sormilla.

7. Kruunuchakra (Sahasrara)

Vuodet: 43 – 49
Väri: violetti
Sijainti: päälaella
Kivet: ametisti, vuorikirstalli
Tuoksu: olibanum, lootus
Enkelit: Jofiel

Kruunuchakra on korkeimman täydellisyyden olinpaikka ihmisessä. Kruunuchakra on paikka, jossa tunnemme olomme kotoisaksi. Sieltä alkoi matkamme elämään, ja sinne palaamme kehityksemme päätyttyä. Siellä elämämme ja koemme kaiken yhteydessä Jumalaan. Siellä saavutamme ykseyden jumalaisen alkulähteen kanssa, josta olemme saaneet alkumme. Energiakenttämme on sulautunut maailmankaikkeuden energiakenttään. Kruunuchakraa voisi kutsua kanavaksi kaikkeuteen.

Kruunuchakra on portti kosmiseen energiaan. Se auttaa päästämään irti kipua tuottavasta erillisyyden tunteesta ja ymmärtämään, että kaikki oleva on yhtä. Kun kruunuchakra aukeaa, alkavat muutkin chakrat värähdellä korkeimmalla tasolla. Tukokset niissä katoavat. Pyhimysten ja enkelien kuvissa chakra kuvaillaan usein sädekehänä pään päällä. Sanotaan, että vahvan seitsemännen chakran ihmiset ovat toimineet inspiraationa myös kuninkaallisten kultaisille kruunuille.

Harmoninen toiminta

Seitsemännessä chakrassa ei ole varsinaisia tukkeumia. Se voi olla vain joko enemmän tai vähemmän kehittynyt. Kun kruunuchakrasi alkaa avautua, koet yhä useammin, että jännitys sisäisen olemassaolosi ja ulkoisen elämäsi välillä on kadonnut. Tietoisuutesi on täysin tyyni ja avara. Jos olemuksesi on kypsä, voi tämä lopullinen valaistuminen tapahtua yhtäkkiä, eikä kehityksesi enää taannu. Sinusta tuntuu, että olet herännyt pitkästä unesta, ja että nyt vasta voit elää todellisuutta. Kuutta muuta chakraa voi aktivoida ja tasapainottaa itse, mutta seitsemäs chakra on antautumisen ja jumalallisen voiman kanavaksi asettumisen chakra. Kruunuchakran avautuminen tuntuu tyynenä, pelottomana tietoisuutena omasta todellisesta olemuksesta. Täysin avoimen kruunuchakran kantaja elää eheydessä, ykseydessä ja ehdottoman rakastamisen tilassa.

Tähän liittyen on mielenkiintoista todeta, että pienten vauvojen päälakiaukileet ovat avoimia ensimmäisten 9-24 elinkuukauden ajan. Lapset elävät siten alkuaikansa maan päällä vielä tietoisina jakamattomasta ykseydestä.

Sulkeutuneen seitsemännen chakran vaikutuksia

Kuuden ensimmäisen chakran avautuminen ja harmonisointi antaa ihmiselle suuren tiedon, kokemuksen ja kykyjen täyttymyksen. Kuitenkin ilman kruunuchakran avautumista tunnet olemassaolon täyttymyksen yhä vielä jännityksenä, mikä merkitsee sitä, ettet vielä ole täydellisesti päässyt eroon peloista. Noiden pelkojen vuoksi jää tukkeumista vielä chakroihin rajoituksia, jotka estävät sinua hyödyntämästä kaikkia mahdollisuuksiasi. Yksittäisten chakrojen energiat eivät värähtele täydellisesti sopusoinnussa Luojan tarkoituksen kanssa, eivätkä ne siten myöskään toimi keskenään täydellisessä harmoniassa. Jos ei kruunuchakra otollisimpina kehitysvuosia avaudu henkiselle totuudelle, saattaa tuona aikana esiintyä epävarmuutta ja päämäärättömyyttä. Sinun tulisi käsittää nuo tunteet vihjeeksi ja keskittyä enemmän sisimpääsi.

Puhdistamis- ja aktivointitapoja

Parhaiten kruunuchakran avautumista auttavat luonnon avaruus ja rajattomuus, taivaan läheisyys sekä erittäin korkean vuoren huipulla koetut tuntemukset, jotka auttavat sinua selvittelemään elämäsi tapahtumia.

CHAKRAN AUKEAMISTA EDISTÄVÄT: 
Auennut lootuksenkukka on kruunuchakran ja avoimen tietoisuuden symboli. Lootusta voi käyttää apuna niin, että laittaa meditaation yhteydessä tipan lootusöljyä päälaelle, polttaa kukan suitsuketuoksua tai meditoi lootuksen kuvan edessä. Kukista orvokit, kivistä ametistit, ruoista kevyt kasvisruoka ja joogaliikkeistä päälläseisonta edistävät chakran aukeamista. Luonnossa käveleminen, avarilla paikoilla, kuten kukkulan laella meditoiminen ja rakkaudellisen elämänasenteen kylväminen ovat nekin keinoja avata kruunuchakraa.

VAHVISTAVA HARJOITUS:
Istu mukavassa asennossa ja varaa 10 minuuttia valomeditaatiohetkelle. Valitse visualisaation kohteeksi joku, jonka tiedät tarvitsevan apua elämässään. Kuvittele henkilön, eläimen tai paikan ympärille kirkkain ja puhtain mahdollinen valopeitto. Kylvetä tuota henkilöä valossa ja lähetä hänelle myönteisiä ajatuksia koko meditaatiohetken ajan.

Chakrat